Sanotaan, että omaa matkaa ei pidä verrata muiden matkaan ja että vertailu kannattaa ennemmin keskittää nykyiseen ja menneeseen versioon omasta itsestään. Vaikka tämä pitää tavallaan paikkansa, niin oma historia ei myöskään aina ole verrattavissa nykytilaan.
Ajan saatossa me muutumme ihmisinä, arkemme ja ympäristömme muuttuvat ja myös kehomme muuttuu.
Etenkin rasvanpolttodieeteillä on tyypillistä verrata meneillään olevan dieetin edistymistä edelliseen rasvanpolttodieettin. Tämä pätee eritoten fysiikkalajien kilpailijoihin: verrataan aiemman dieetin aikajanaa, painoa, mittoja, kuvia ja videoita meneillään olevaan dieettiin. Tämä on normaalia, mutta ei välttämättä kovin rakentavaa, eikä vertailu edelliseen dieettiin välttämättä oikeasti tarjoa juuri lisätietoa siitä, missä tällä hetkellä oikeasti mennään.
Olosuhteet voivat olla erilaiset
Elämä pysyy harvoin muuttumattomana. Vaikka kotipaikka ja työ olisivat samat, niin moni asia muuttuu matkalla: aineenvaihdunnassa voi tapahtua muutoksia, arkiaktiivisuus voi muuttua ja terveydentila voi vaihdella. Lisäksi elämäntilanne, stressitasot, työ- sekä perhesuhteet voivat olla erilaiset. Moni pienikin asia voi vaikuttaa paljon elämään ja arkeen ja sitä myötä myös dieetin edistymiseen!
Fysiikka on muuttunut
Kehonmuokkauksen tavoitehan on kirjaimellisesti muuttaa kehoa, eli fysiikkaa. Edelliseen rasvanpolttojaksoon nähden voi olla enemmän tai vähemmän lihasmassaa, lähtötilanne dieetille on voi olla runsas- tai vähärasvaisempi kuin aiemmin, aineenvaihdunta voi olla vilkkaampi tai vähemmän vilkas jne.
Henkisesti ja tunnetiloilta ollaan erilaisessa tilanteessa
Olisi hienoa, jos rasvanpoltto olisikin kiinni vain fysiikasta ja muutoksista treenissä ja ruokavaliossa. Ihminen on kuitenkin kokonaisuus, jonka kaikessa toiminnassa myös mielellä ja tunteilla on valtava rooli. Henkinen hyvinvointi on iso osa onnistumista. Kukaan ei ole aina täysin huolista vapaa, vaan elämä antaa jokaiselle kuormaa kannettavaksi kaikkina aikoina. Kuormitus on jatkuvassa muutoksessa ja kaikki meistä reagoivat eri aikoina eri tavoin.
Lähestymistavat ovat ehkä muuttuneet
Lähestymistavat dieettaamiseen muuttuvat yleensä ajan saatossa. Dieetti todennäköisesti tulee toteutettua eri tavalla, kun edellisistä kerroista opitaan ja omaa tekemistä säädettään sopivammaksi. Kahta hiemankin erilaista lähestymistapaa ei yleensä kannata suoraan verrata toisiinsa ainakaan edistymistahdin suhteen, vaan mieli kannattaa pitää avoimena ja keskittyä tuloksiin, joita tämänhetkinen dieetti tuottaa.
Keskittyminen kannattaa suunnata nykyhetkeen
Menneisyys on osa meitä ja siksi sen muisteluun on niin helppo upota hyvässä ja pahassa. Menneiden muistelu on tietysti ihan ok, mutta liikaa mallia ja paineita sieltä ei kannata ottaa. Sen sijaan, että keskittyisi menneisyyden onnistumisiin ja epäonnistumisiin, tiukin fokus kannattaa pitää tässä hetkessä. Jokainen matka on uniikki ja ansaitsee sen, että toteuttaja nauttii matkasta ja tekee parhaansa tässä hetkessä!
Sinua voisi kiinnostaa myös:
Ovatko makeutusaineet vaarallisia?