Tekniikat kunnossa?



Tekniikat kunnossa?


Meiltä kysytään äärimmäisen usein, että mitä tehdä kun jokin liike ei vain kulje tai sen jälkeen esimerkiksi paikat kipeytyvät väärällä tavalla. Usein kysymystä jatketaan näin: “tekniiikka on katsottu ja se on kunnossa”. 


Aloitetaan siitä, että kenelläkään tekniikka ei ole ikinä täydellinen. Tekniikka voi olla riittävän hyvä, mutta aina voi oppia tekemään paremmin, tehokkaammin, enemmän lihaksella tai voimailussa esimerkiksi taloudellisemmin.

Tekniikkaa voi myös joutua muokkaamaan treeniuran karttuessa tai tilanteiden muuttuessa, esimerkiksi juuri paikkojen kipeytymisen vuoksi. On myös selvää, että kaikille meille tekniikat eivät näytä samalta, vaan niissä on myös paljon yksilöllistä vaihtelua.


Kehitystä janoavan treenaajan ei siis kannata tuudittautua ajatukseen, että tekniikat ovat täysin kunnossa, vaan omaa tekemistä kannattaa jatkuvasti arvioida ja pyrkiä kehittymään paremmaksi.


Hyvä keino pysyä kärryillä siitä, missä mennään, on videoida omia sarjoja. Videoista näkee totuuden siitä, miltä oma tekeminen oikeasti näyttää. Esimerkiksi kännykällä kuvattuja tekniikkavideoita pääsee arvioimaan heti sarjan jälkeen, jolloin palaute on nopeaa ja omaa tekemistä voi säätää jo seuraavaan sarjaan. 

Toinen hyvä keino on treenata säännöllisesti osaavan kaverin kanssa tai ottaa ainakin silloin tällöin personal trainerilta ohjattuja treenejä, joissa käydään läpi juuri itselle sopivia tekniikoita.


Hyvä treenitekniikka ei siis ole yksi tietty tapa tehdä tai asia, jossa olisi koskaan valmis. Kokeneinkin treenaaja oppii ja oivaltaa uutta ja monelle treenaajalle tekniikka onkin koko treeniuran muuttuva käsite. Se on selvää, että liikkeillä on omat perusperiaatteensa, joista pidetään käytännössä aina kiinni, mutta jokainen meistä on yksilö ja siksi jokaisen liikkeet voivat näyttää omanlaisilta. Omat mittasuhteet, liikkuvuus, voimat ja esimerkiksi vammahistoria vaikuttavat siihen, miten liikkeitä voidaan tehdä, joten koskaan ei pidä kuvitella olevansa valmis, vaan aina on varaa hioa. Kun jokaisen treenin ja toiston tekee huolella, joka kerralla voi oppia jotain uutta!


Kaikki aloittavat jostain

Kukaan meistä ei ole seppä syntyessään ja kokeneinkin saliharrastaja on joskus aloittanut nollasta. Vaikka saliharjoittelu ei ole ydinfysiikkaa, niin liikkeiden oppiminen voi viedä tovin ja malttamattomalle treenaajalle liikkeiden opettelu voi olla tuskaisaa. 


Moni kuvittelee, että kehitystä tulee vain jos vääntää isoja rautoja peräsuoli pitkällä ja ainoa este kehityksen edessä tuntuu olevan se, että voimaa olisi, mutta tekniikka hajoaa kun lisää vastusta.


Tässä kohtaa on kaksi vaihtoehtoa:


  1. Nostaa treenivastuksia niin, että treeni tuntuu kovalta, mutta liikkeet tehdään ehkä vajaalla liikeradalla tai muuten huonolla tekniikalla.

  2. Tehdä nöyrästi pienemmillä vastuksilla, hyvällä tekniikalla ja täydellä liikeradalla ja lopettaa sarja kun tekniikka ei enää pysy muuttumattomana.


Voi olla että jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu aluksi siltä, että tehty työmäärä ei riitä kehitykseen, mutta saliharjoittelussa kehitystä ei kannata ajatella vain vastusten nousemisena tai toistojen lisääntymisenä. Ylipäänsä omaa kehityskaartaan ja saliuraansa ei kannata katsoa vain lyhyellä aikavälillä. Jokainen laadukas toisto rakentaa pohjaa sille, että treenikokemuksen karttuessa päästään tekemään täydellä liikeradalla isommilla vastuksilla ilman, että tekniikka pettää. Oikotietä onneen ei ole.


Ajoittain kuulee marinaa siitä, että “kehitystä ei ole tullut” mutta kun ongelmaa aletaan tutkia tarkemmin, käytetyt treenipainot eivät ehkä ole nousseet, mutta tekemisen laatu on parantunut huomattavasti. Ja se on kehitystä jos mikä: ei pelkästään tekniikan kehitystä, vaan myös voima ja lihasmassa kehittyvät, kun liike kohdistuu oikeille lihaksille oikeaan aikaan eivätkä väärät osat kuormitu turhaan. Myös loukkaantumisriski on pienempi kun hommat tehdään oikein ja ehjänä pysyminen on paras investointi kehittymiseen pitkällä tähtäimellä.


Eli kokenutkaan treenaaja ei voi paukutella itselleen liian isoilla vastuksilla, vaan vastukset täytyy mitoittaa sen hetkisen tasonsa mukaan. Aika ajoin voi olla hyvä ottaa myös pieni reality check, syynätä tekniikoitaan kriittisesti, tarvittaessa vähentää vastuksia ja säätää tekemistä laadukkaampaan suuntaan.


Valmennukseen?

Sinua voisi kiinnostaa myös:


Valmentajan merkitys

Pre Workout

Treenijuoma




TAKAISIN






Loading...