Tuttu tarina monelle: tietty lihasryhmä ei vain kehity, vaikka sitä treenaa kovaa ja paljon. Tuntuu, että vaivannäkö ei tuota haluttuja tuloksia, vaikka kaikki on kokeiltu: enemmän sarjoja, enemmän liikkeitä, tiheämpi treenitahti, erikoistekniikat jne. Jäljessä laahaavan lihasryhmän ongelma on harvoin se, että se jäisi liian vähälle huomiolle tai ettei sille kohdistettuja liikkeitä tekisi tarpeeksi tai riittävän kovaa. Useammin ongelman juurisyy on siinä, että tehdyt sarjat ja toistot eivät oikein osu kohteeseen eikä heikko lihasryhmä ehkä olekaan tehdyissä liikkeissä lihasryhmistä se, joka saavuttaa failuren ensimmäisenä. Eli heikko lihasryhmä ei siis välttämättä saakaan niin paljon ärsykettä, kuin sitä ympäröivät lihasryhmät, jotka jo valmiiksi dominoivat. Näin ollen voikin huomaamattaan tulla vahvistaneeksi jo ennestään vahvoja lihasryhmiä ja heikko lihasryhmä alkaa laahata vieläkin pahemmin perästä. Ennen kuin heikosta lihasryhmästä syyttää geenejä ja luovuttaa sen suhteen kokonaan, kannattaa selvittää, voisiko ongelma olla suoritustekniikoissa tai liikevalinnoissa. Strategisilla liikevalinnoilla, liikkeiden järjestyksellä sekä oikeilla suoritustekniikoilla voi saada ihmeitä aikaan! Ensimmäiseksi kannattaa ottaa selvää, mitkä tarkalleen ovat heikon lihasryhmän funktiot, eli mitä niveltä niiden on tarkoitus liikuttaa ja mitä muita lihasryhmiä kyseiseen liikkeeseen/liikkeisiin osallistuu. Tämän jälkeen voi selvittää, millä liikkeillä juuri kyseistä lihasryhmää voisi treenata niin, että muut lihasryhmät osallistuisivat mahdollisimman vähän. Sen jälkeen voi alkaa opetella kyseisen liikkeen tai liikkeiden oikeaa suoritustekniikkaa. Liikkeissä kannattaa pysyä sellaisilla vastuksilla ja toistoalueilla, joilla työn pystyy varmasti pitämään kohdelihaksilla. Esimerkiksi hyvin pieniä lihasryhmiä, vaikkapa nyt takaolkapäitä, ei alkuun kannata treenata äärimmäisen raskailla viiden toiston sarjoilla, koska ennestään vahvat lihakset, jotka osallistuvat isoihin liikkeisiin, alkavat helposti viedä työtä pois heikoilta lenkeiltä. Laahavan lihasryhmän liikkeet kannattaa tehdä treenissä ensimmäisenä, jotta niitä suorittaessa keskittyminen ja energia on vielä helppoa suunnata oikeaan osoitteeseen. Kun liike tai liikkeet alkavat sujua, voi alkaa hiljalleen lisätä volyymia, eli kovien treenisarjojen määrää, mikäli sille on tarvetta. Jos kehitystä alkaa näkyä vähemmälläkin volyymimäärällä, volyymin lisäämiselle ei välttämättä ole edes tarvetta. Sinua voisi kiinnostaa myös: Meneekö aineenvaihdunta rikki? Miksi dieetin jälkeenkin on nälkä?