Auttaako salitreeni kehonkuvan parantamisessa?



Auttaako salitreeni kehonkuvan parantamisessa?


Moni tietämättömämpi pitää saliharrastajia itsekeskeisinä pullistelijoina, jotka käyvät salilla puhtaasti ulkonäkösyistä. Vaikka moni aloittaakin salitreenaamisen ulkonäkösyistä, niin syyt saliharrastuksen pitkäaikaiseen jatkamiseen löytyvät harvoin vain parantuneesta ulkonäöstä. Kehon muokkaantuminen haluttuun suuntaan on salitreenin kiva sivutuote, mutta kohentuvaa ulkonäköä tärkeämpi tekijä on parantuva kehonkuva! Lopulta on ihan ykshailee miltä ihminen näyttää jos hänen kehonkuvansa on kunnossa ja hän on sinut kehonsa kanssa: silloinhan hän on tyytyväinen. Yksinkertaista ja ihanaa.


Eli auttaako salitreeni kehonkuvan parantamisessa? Kyllä.


Ei ole mitään väärää treenata siksi, että haluaa parantaa ulkonäköään, mutta pääasiallisena motivaattorina se ei yleensä kanna pitkälle jos harjoittelu ei ole mielekästä. Siksi salitreeniin rakastuneet henkilöt ovatkin usein löytäneet syyn harjoittelun jatkamiseen muualta, eli harjoittelu on itsessään palkitsevaa: sarjapainot kasvavat, tekniikat paranevat, toistoja tulee lisää jne.


Lopulta salilla ja fitnesslajeissa kehittyminenkin vaatii sitä, että keskitytään siihen, mihin keho pystyy, ei vain siihen miltä se näyttää. Salitreenissäkin etenkin kehityskaudella suorituskyvyn kehittyminen kertoo usein myös lihasmassan kehittymisestä. Sen sijaan, että keskittyisit vain peilikuvan hitaisiin muutoksiin, aseta itsellesi suorituskykytavoitteita. 

Seurataksesi kehitystäsi pidä kirjaa suorituskyvystäsi ja pyri parantamaan suoritustasi kerta kerralta. Pienten ja isompien suorituskykytavoitteiden saavuttaminen luo pystyvyyden tunnetta, joka puolestaan vahvistaa itsetuntoa ja sitä kautta toivottavasti vaikuttaa positiivisesti myös kehonkuvaan: kun ihminen arvostaa kehoaan ja sitä, mihin se pystyy, on helpompi arvostaa sitä myös muilla osa-alueilla, esimerkiksi ulkonäön suhteen.


Lisäksi liikunta tuo hyvää oloa. On totta ettei täysillä vedetty jalkatreeni välttämättä tunnu leppeältä ja mieltäylentävältä itse suorituksen yhteydessä, mutta yleensä sen jälkeen on voittajafiilis. Treenin ja liikkeen tuoma hyvänolontunne vaikuttaa myös siihen miten itsensä näkee! Hyvällä mielellä on helpompi tuntea näyttävänsä hyvältä ja hyväksyä itsensä ja kehonsa myös muilta osin!


Salitreeni heijastelee hyviä asioita usein myös muille elämän osa-alueille. Kun salitreeni on vienyt mennessään, yleensä siitä halutaan ottaa kaikki irti ja moni salitreenaaja panostaa myös muihin hyvinvoinnin osa-alueisiin maksimoidakseen suorituskyvyn ja tulokset salilla. Useimmat salitreenaajat panostavat ainakin jollain tasolla myös ravitsemukseen sekä uneen ja lepoon. Salitreenin tuoma pystyvyyden tunne auttaa siis usein myös muun elämän hallinnassa ja ihminen, joka tuntee hanskaavansa arkensa ja tekemisensä, kokee myös yleensä kokonaisvaltaisempaa hyväksyntää itseään kohtaan. Lisäksi riittävä lepo ja uni sekä laadukas ravinto auttavat kehoa ja mieltä voimaan paremmin, jolloin myös kehonkuva voi parantua merkittävästi!



Pelkkää hyvää ei kuitenkaan kannata tuudittautua odottelemaan ja kannattaa muistaa, että fysiikka- tai painoluokkaurheilussa on myös riskinsä. Jos asiaa ei tiedosta, voi ajautua tilanteeseen, jossa kehonkuva jopa heikkenee. Salitreenillä ja ruokavaliolla on mahdollista muokata kroppaansa toivottuun suuntaan ja jos tavoitellaan pelkästään ulkonäkökeskeisiä tuloksia, on riski, ettei ikinä ole tyytyväinen ja joko ollaan jatkuvasti dieetillä tai hommasta menee maku, kun tulosta ei tulekaan toivottua tahtia (heti). Tällöin saatetaan kokea epäonnistumista ja huonommuutta. Saliharrastuksessakin kannattaa siis ottaa huomioon omat taipumukset: jos on ongelmia kehonkuvan kanssa, ei välttämättä kannata heti alkaa tavoitella fysiikkalavoja, vaan kannattaa ensin keskittyä korjaamaan kehonkuvaansa ja kääntää ajatusta kehon pystyvyyteen ja nöyrästi tehdä pohjatyöt kunnolla. Huonokaan kehonkuva ei poissulje sitä, etteikö joskus voisi esimerkiksi kilpailla menestyksellä fysiikkalajeissa, mutta parempaa onnistumista urheilijauralla ja elämässä petaa se, että on ensin sinut itsensä ja kehonsa kanssa.


Lisäksi on tärkeää huomata, että itsensä vertailu muihin voi tappaa ilon tekemisestä. Jos huomaat jatkuvasti selaavasi Instaa ja inspiroitumisen sijaan surkuttelet, kun et itse vielä näytä samalta, ehkä voisit sulkea Instan ja hankkia motivaatiota muuta kautta, esim. omasta edistyksestä. Jokaisen matka on erilainen ja kaikki ovat aloittaneet jostain. Instan kuumin fitnessinfluensserikaan ei välttämättä ole aina näyttänyt siltä kuin nyt (jos näyttää nytkään) vaan hänkin on ehkä kulkenut pitkän matkan päästäkseen siihen missä nyt on.


Loppukoosteena: Homma voi alkaa tavoitteesta parantaa kehon ulkonäköä, mutta lopulta parantunut kehonkoostumus voikin toimia vain sivutuotteena ja vastaavasti salitreenin suurimmat ilot ja hyödyt ovatkin muilla osa-alueilla: voima, pystyvyyden ja onnistumisen tunteet, parantunut kehonkuva ja suurempi tyytyväisyys itseensä ja elämäänsä.


Valmennukseen?


Sinua voisi kiinnostaa myös:

Montako kertaa viikossa pitää treenata?

Millainen määrä treeniä riittää ylläpitämään voimaa ja lihasmassaa?

Tauotatko toistojen välillä?




TAKAISIN






Loading...