Kuinka nopeasti lihas kasvaa?



Kuinka nopeasti lihas kasvaa?


Se, kuinka nopeasti näkyviä tuloksia lihaskasvussa voi odottaa, on liian laaja kysymys, sillä edistyminen riippuu monesta asiasta: taustat, genetiikka, treeniohelma, ruokavalio, elämän kokonaiskuormitus. Sopivampi kysymys onkin, että missä ajassa sinun on mahdollista nähdä, että kuljet tavoitteitasi kohti.


Lihaksen kasvattaminen on yleisesti ottaen hidasta hommaa, joten lihaskasvua tavoittelevan ei kannata joka päivä hypätä peilin edessä tsekkaamassa joko sieltä näkyisi isompia lihaksia eivätkä viikoittaiset tilannekuvatkaan välttämättä juurikaan kerro lihaskasvusta. Lihaskasvua tavoittelevalle tärkeimpiä mittareita ovat treenien nousujohteisuus, kovat treenitehot ja hyvä palautuminen. Jos treeni on nousujohteista ja joka viikko pystyt tekemään edes hieman tarkemmin, tehokkaammin, enemmän toistoja tai isommilla vastuksilla, voit olla melko varma että myös lihas kasvaa mukana vaikka peilikuva ei sitä heti kertoisikaan. Laadukas ja riittävä palautuminen ovat myös avainasemassa, sillä vain treeni, josta palautuu, kehittää.


Mitä edistyneempi treenaaja on, sen vaikeampaa lihaskasvua on seurata. Aloittelijan lihakset ja voimatasot kasvavat monesti nopeastikin, koska ne saavat täysin uutta ärsykettä. Voimien kehitys aloittelijalla ei ole yleensä pelkästään lihaskasvusta johtuvaa, vaan siihen vaikuttaa myös esimerkiksi liikkeiden oppiminen ja tekniikan parantuminen.

Myös pidemmän treenitauon pitänyt kokenut treenaaja voi kehittyä huomattavankin nopeasti, koska lihasmuistin avulla lihakset saavuttavat helpommin entisen huipputasonsa voiman ja koon suhteen, kuin mitä uusien gainssien takominen vaatii. 


Kokenut tai muutoin pidempään säännöllisesti salilla käynyt treenaaja puolestaan kehittyy hitaammin kuin vasta-alkaja. Salivuosien karttuessa kehitys hidastuu entisestään, joten sitä voi olla vaikeampi havaita silmillä ja salillakin voimatasot kehittyvät aiempaa hitaammin, mutta treeni kannattaa pitää silti pitkällä tähtäimellä nousujohteisena, jotta kehitystä voi seurata salituloksien kautta. Mitä kokeneempi treenaaja on, sitä enemmän panostusta tekeminen vaatii ja kaikkien kehitystä tukevien osa-alueiden tulee olla kunnossa: treenit, ravinto, lepo ja elämän kokonaiskuormitus. Muuttamalla tekemistään entistä optimaalisempaan suuntaan kokenutkin treenaaja voi kuitenkin saada uusia pyrähdyksiä kehitykseensä.


Pelkkien treenitehojen seuraamisen lisäksi on toki hyvä seurata myös fysiikkaansa etenkin jos tavoite on nimenomaan kasvattaa lihasta ulkonäkösyistä. Lihaskasvukaudella muutoskuvia ei kuitenkaan tarvitse ottaa viikoittain, vaan aloitteleva tai palaava treenaaja voi ottaa fysiikkakuvat esimerkiksi kerran kuussa kun taas kokenen treenaajan tarvitsee ottaa kuvat harvemmin, esimerkiksi 3-6 kuukauden välein. Kuvissa kannattaa panostaa samanlaiseen asuun, valaistukseen sekä asentoon, jotta niiden vertaileminen on helpompaa.


Sinua voisi kiinnostaa myös:

Mitä tapahtuu kun aloittaa ruokavalion noudattamisen?

Alipalautuminen

Heikkouksien korjaaminen



Kiinnostaako valmennus?




TAKAISIN






Loading...