Epäonnistumiset urheilussa

Iso osa fysiikkalajienkin urheilijoista janoaa menestystä. Toiselle menestys on sitä, että ylittää itsensä ja tuo lavalle oman parhaan mahdollisen paketin ja toiselle menestyksen määrittelee sijoitus kilpailussa. Kisoihin valmistaudutaan pitkään ja hartaasti ja valmistautumiseen liittyy valtava määrä työtä, tunnelatausta sekä odotuksia omasta menestyksestä. 

Mikäli nuo odotukset eivät täyty, urheilija voi tuntea pettymystä ja surua ja mahdollisesti jopa häpeää, katkeruutta ja vihaa. Kaikki nämä tunteet ovat normaaleja ja liittyvät erottamattomasti urheilemiseen. 

Urheilu opettaa meille paljon: pitkäjänteisyyttä, sinnikkyyttä, suunnitelmallisuutta, onnistumisen kokemuksia ja iloa, mutta myös pettymystä ja epäonnistumisen sietämistä. Urheilija, joka haluaa menestyä, joutuu todennäköisesti uransa aikana myös opettelemaan pettymistä. Urheilijana kasvamiseen liittyy erittäin olennaisena osana myös se, että oppii käsittelemään negatiivisiakin tunteita. Epäonnistumisen tai heikon menestymisen jälkeen saa olla pettynyt, vihainen ja katkerakin, mutta tunteitaan pitää oppia ymmärtämään ja niistä pitää ajan kanssa päästä yli, jotta urheilemisen jatkaminen on mielekästä. 

Anna tunnekuohun laantua

Urheilijamainen käytös tulee etenkin kilpailutilanteissa ja kisapaikoilla pitää mielessä. Myös raivopäiset somepäivitykset kannattaa jättää postaamatta kisapäivänä. Omasta epäonnistumisestaan tai sijoituksestaan ei kannata syytellä olosuhteita tai alkaa heti etsiä vikaa muiden toiminnasta. Syyttely on turhaa, sillä pettymys omaan sijoitukseen ei ole kenenkään vika. Yleensä on parasta antaa akuuteimman tilanteen laantua ennen asian tarkkaa palastelua, sillä tuonnekuohuissaan tulee harvoin tehtyä kovin selväpäisiä analyyseja epäonnistumisen tai ei-toivotun sijoituksen syistä. Fysiikkalajeihin kuuluu se, että vain yksi voittaa ja muut todennäköisesti enemmän tai vähemmän pettyvät. 

Häpeä

Iso osa pettymyksen tunteesta voi olla oikeasti häpeän tunnetta. Omaan suoritukseen ladataan isoja odotuksia ja mikäli nuo omat odotukset eivät täyty, moni urheiljia kokee tuottaneensa paitsi itselleen, niin myös läheisilleen, kannustajilleen ja seuraajilleen pettymyksen. Häpeän tunne voi olla vielä pahempi, mikäli omaa matkaansa on jakanut somessa julkisesti, taustalla on aiempaa menestystä tai lähipiiri/seuraajat ovat povanneet urheilijalle hyvää menestystä ennakkoon.

Myös häpeän tunne on täysin normaalia: taustalla on ihmisten sisäänrakennettu tarve olla hyväksytty ja arvostettu omassa yhteisössään. Häpeän tunnekin on hyvä tunnistaa ja hyväksyä, jotta sitä voi käsitellä loogisesti. Lähipiiri harvoin välittää pettymykseen asti urheilijan lopullisesta sijoituksesta tai kilpailujen lopputuloksesta, vaan heille on tärkeintä tukea urheilijaa tämän matkan onnistumisissa ja epäonnistumisissa. Ja somehuutelijat eivät pidemmän päälle yleensä edes muista seurattaviensa sijoituksia ja jos muistavatkin, niin se on heidän häpeänsä. Urheilijan tulee aina pitää mielessä, että vaikka lopputulos kilpailuissa ei olisi toivottu, niin kuljettu matka merkitsee yhä ihan yhtä paljon kuin ennen kilpailujakin. Matkan ylä- ja alamäet, onnistumisen tunteet, vaikeat hetket, itsensä ylittämiset ja kaikki opitut asiat ovat edelleen ihan yhtä lailla totta, kuin ennen kilpailujakin.

Jatkatko vai jätätkö leikin kesken

Kyky oppia ymmärtämään ja käsittelemään omia tunteitaan määrittää paljon sitä, tekeekö urheilija pitkän uran vai käykö hän yhdet tai parit kisat ja jättää leikin sikseen. Epäonnistumisen tai ei-toivotun sijoituksen aiheuttamat tunteet, kuten häpeä ja pettymys voivat tuntua musertavilta ja mikäli niitä ei ymmärrä tai pysty käsittelemään, urheilijalle voi olla henkisesti helpompi ratkaisu poistaa paine ja jättää kausi, tai jopa koko ura kesken. Jos leikin jättää kesken, moni kallis oppimiskokemus jää saamatta ja kehittyminen urheilijanakin jää kauas siitä, mitä se voisi parhaimmillaan olla.

Jos urheilija taas oppii käsittelemään, ymmärtämään ja ennen kaikkea sietämään näitä epämiellyttäviä tunteita, on todennäköisempää, että hän kykenee tarkastelemaan epäonnistumisia oppimiskokemuksina ja lähteä kehittämään jatkosuunnitelmia, jotta jatkossa kilpailuiden lopputulos olisi lähempänä toivotunlaista. Pettymyksen sietäminenkin on siis taitolaji, jota voi opetella ja josta voi oppia tullakseen paremmaksi urheilijaksi.

Urheilu ei ole vain voittamista

Moniko aitajuoksia olettaa voittavansa ensimmäisellä kaudellaan SM-kultaa? Jostain syystä fysiikkalajeissa vallitsee välittömän menestyksen tarpeen kulttuuri. Moni lähtee ensimmäiselle kisakaudelleen voittamaan ja mikäli ensimmäisessä kilpailussa ei pärjätä, kausi saatetaan jättää kesken tai jopa lopettaa koko lajin harrastaminen. 

On täysin normaalia ja sallittua tavoitella menestystä ja voittamista, mutta se, ettei heti voita tai pärjää, ei tarkoita etteikö potentiaalia olisi. Harjoittelu tuo tulosta ja kilpailemaan oppii kilpailemalla. Moni ajattelee, että avaimet menestykseen ovat vain kuntosalilla rakennettu lihas sekä riittävän rasvattomaksi dieetattu keho, mutta niiden lisäksi itse kilpailusuoritus merkitsee. Ja sitä ei voi harjoitella kuin kilpailemalla. Se voi etenkin uran alkuvaiheessa tarkoittaa sitä, että tietoisesti kilpaillaan myös kilpailuita, joissa voittaminen ei välttämättä ole realistista. Jokainen kilpailutilanne opettaa ja kaikki oppi on urheilijalle tärkeää tulevaisuuden menestystä ajatellen. Jokainen kisa tuo kullanarvoista oppia omasta kehosta, mielestä, pelin hengestä, vaatimuksista, poseeraamisesta, kisapäivän ja -viikon olosuhteista, stressistä, viimeistelyistä ja omista tavoitteista.

Tuleeko aikani vielä?

Joku voi voittaa ensimmäisellä kaudellaan kaiken. Se ei takaa pitää uraa urheilijana. Joku seisoo sitkeästi yhdeksän vuotta finaalin ulkopuolella voittaakseen kymmenentenä. Joku ei ikinä voita, mutta kehittyy joka kaudella paremmaksi.

Kukaan ei voi etukäteen tietää onko menestystä odotettavissa. Toisaalta kukaan ei voi myöskään tietää, tuntuisiko voitto edes niin makealta, kuin etukäteen on ajatellut. 

Urheilijalle tärkeintä on aina kehitys ja sen hankkimiseksi tehty matka. Tee niistä ensisijainen palkintosi, niin jaksat painaa vuodesta toiseen niin, että jonain päivänä työsi palkitaan tavalla tai toisella.

Valmennukseen?

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Fysiikkaurheilija, epäiletkö itseäsi?

Mielenviritystä

Valmistaudu kisojen jälkeiseen aikaan