Tavoitteet eivät automaattisesti johda tuloksiin



Tavoitteet eivät automaattisesti johda tuloksiin


    On ajan henki asettaa suuria tavoitteita ja unelmoida isosti. Ja ovathan tavoitteet hieno ja eteenpäin vievä voima! Pelkät tavoitteet eivät kuitenkaan vie maaliin, vaan niiden saavuttaminen vaatii hyvän suunnitelman, pitkäjänteistä työtä, monitorointia ja joskus jopa ripauksen onnea. Isot tavoitteet vaativat isosti työtä ja siksi itse työnteosta sekä matkasta kohti tavoitteita on tehtävä jo itsessään tavoittelemisen arvoinen ja palkitseva asia.


    1. Tavoitteet eivät automaattisesti johda tuloksiin
      Niillä, jotka onnistuvat ja niillä, jotka eivät onnistu voi olla täysin samat tavoitteet. Itse tavoitteet eivät suoraan johda tuloksiin, vaan tuloksia tulee kovalla työllä, pitkäjänteisyydellä, arjen valinnoilla sekä sillä, että jokapäiväisestä aherruksesta tavoitteidensa eteen tekee pysyvän elämäntavan.

    2. Tavoitteen saavuttaminen on väliaikaista
      Moni uskoo, että siinä kohtaa, kun tavoite saavutetaan, elämä jotenkin mullistuu tai saa täyttymyksensä. Lopulta suurin osa tavoitteista on kuitenkin sellaisia, että kun ne saavutetaan, voidaan kokea hetki täyttymystä, mutta tunne vilistääkin pian ohi ja sitten ihminen haluaakin jo siirtyä eteenpäin ja alkaa tavoitella seuraavia asioita. Pahimmillaan olo voi tavoitteen saavuttamisen jälkeen tuntua tyhjältä ja merkityksettömältä. Mikäli tavoitteen saavuttamiseksi tehty matka on itsessään ollut jo palkitseva ja sen aikana itselleen on rakentanut pysyviä rutiineja ja tapoja, joita haluaa jatkaa tavoitteen saavuttamisen jälkeenkin, ollaan jo paremmalla tolalla ja tulokset ovat pysyvämpiä!

    3. Onnellisuus ja itsearvostus eivät saa perustua tavoitteen saavuttamiselle
      Jos perustaa oman arvonsa tai onnellisuutensa puhtaasti tavoitteen saavuttamiselle, se tarkoittaa käytännössä sitä, että ne ovat riippuvaisia asiasta, joka ei välttämättä koskaan edes toteudu. Elämä on tässä ja nyt, eikä jokin mahdollinen tapahtuma/hetki/skenaario/tilanne tulevaisuudessa voi sanella, miten näet itsesi ja elämäsi joka päivä. Keskity siihen, että matka on kulkemisen arvoinen ja että ymmärrät oman arvosi ja elämäsi tärkeät arvot joka päivä etkä vain jos saavutat tavoitteesi.

    4. Tavoitteet voivat olla ristiriidassa pitkän tähtäimen onnistumisen kanssa
      Tavoitteet eivät aina tue sitä, mitä ihminen oikeasti tarvitsee tai mitä hän toivoo saavuttavansa tulevaisuudessa.

    Otetaan esimerkki: henkilö toivoo laihtuvansa 20 kiloa, pitävänsä painon poissa ja elävänsä loppuelämänsä tervettä ja sporttista elämää. Hän pudottaa painoaan 20 kiloa pussikeittokuurilla, voi huonosti ja dieetin päättymisen jälkeen palaa vanhoihin tapoihinsa, koska ei ole matkan aikana opetellut uusia elämäntapoja, vaan ainoastaan polttanut kynttilää molemmista päistä. Tässä kohtaa yhden tavoitteen saavuttaminen on ajanut pitkän tähtäimen tavoitteiden ohi ja vesittänyt ne. Yksi saavutus ei saisi vesittää muita, vaan tavoitteiden saavuttamiseen tarvittavat keinot kannattaa suunnitella niin, että koko tekeminen perustetaan kestävälle pohjalle.

    Tavoitteet ovat kultaa ja niille on ehdottomasti paikkansa, mutta ne kannattaa suunnitella huolellisesti ja ennen kaikkea niin, että matka kohti tavoitteita on palkitseva ja että sitä haluaa jatkaa myös tavoitteen täyttymisen jälkeen. Pyri rakastamaan matkaa enemmän kuin itse tavoitteen saavuttamista.


    Valmennukseen?


    Sinua voisi kiinnostaa myös:

    Mikä on failure?

    Haaveena fysiikkalajit?

    Mitä yhteistä on onnistujilla?




    TAKAISIN






    Loading...